Puolitoistakerroksinen puutalo, hedelmätarha, pihasauna ja välittömässä läheisyydessä käyskentelevät hevoset. Kiteytettynä se, mistä olemme haaveilleet. Olemme aina olleet puutaloihmisiä, vaikka tiilitaloa asutimmekin viimeiset 11 vuotta. Vaikka tätä kuvan navettaa emme päätyneetkään ostamaan, on siinä paljon henkeä haettavasta tunnelmasta.
Kaipa voisi sanoa, että maallepaossa on kyse myös jonkinlaisesta rauhan tyyssijan löytämisestä. Oma talli ja hevoset kuitenkin taitavat olla ikuisen hevoskärpäsen puremalle se unelmien täyttymys.
Onneksi perheessä on muitakin joita sama kärpänen on purrut ja niitä, jotka myötäelävät tässä "taudissa" mielellään. Maallepakomatkalla näitä navettoja tuli kierrettyä ja niiden muuntamistaEU -kelpoisiksi talleiksi pohdittua. Useimmat liian matalia, jotkut melko hyvin muuneltavia, yksi jopa boksielementein varustettu ja talliksi muutettu.
Useimmiten kokonaisuus oli se, josta jotain puuttui. Rakennukset olivat ok, mutta maata liian vähän (emme me oikein tätä meidän maata myy, mutta mitenkäs jos tuo naapuri...) tai talo olisi vaatinut merkittävän laajennuksen, mutta tallin kanssa olisi päässyt vähällä. Merkittävä hylkäyksen syy oli niin ikään usein se, että lasten koulumatka olisi tullut liian pitkäksi tai oman työllistymisen kohdalla olisi tullut haasteita. Kevään ja kesän 2011 aikana kilometrejä tulikin melkoisesti akselilla Salo-Mikkeli. Kuopus oli sinnikkäs talo maalla-jahtaaja ja osasikin suhtautua aina yhtä innokkaasti uusiin kohteisiin omaa huonetta pohtien ja näkemästään innostuen :-)
Olipa yhdessä kohteessa hyvältä vaikuttava ratsastuskenttäkin ja tallikin oli ihan ok, talo vain ei täyttänyt odotuksiamme. Se hyvä puoli on monissa näytöissä juoksussa, että joltain aina kuuli jostain ja sellaisistakin kohteista, jotka eivät vielä olleet tulleet myyntiin. Yhden sellaisen kautta päädyimme Kärkölään - ja siitä se sitten lähti....
