maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hepolan lupa-asiaa

Mulla oli tänään vapari ja kävin hoitelemassa vähän rakennusvalvonta-asioita. Meidän kylillä on rakennusvalvonnan vastaanotto aina maanantai aamuisin. Tallin lupa-asioiden osalta oli jäänyt epäselväksi tarvitaanko uudet vastaavahakemukset, kun niitä oli luvan liitetiedoissa kyselty. Vastaukseksi sain, ettei tarvita, sillä loppujen lopuksihan kyseessä on talon liitelupa. Aloituskokoustakaan ei tarvitse uutta järjestää vaan vastaavamme voi sopia tarkastajan kanssa miten edetään tallin ja katoksen osalta, puhuimmekin vastaavan kanssa, että tekisimme sijainti/kartalle asemointikatselmuksen kaikkiin samalla kertaa. Ehkä siihen samaan sitten jotain talliin liittyvää jos on tarpeen.

Kyselin myös palokatkodetaljikuvien perään, Meriitti-hallit on lähettänyt kuvia suoraan valvontaan, mutta niistä ei ole kuulunut kuukauden päivään yhtään mitään. Kyse on siitä, millainen palokatkoratkaisu kelpaisi rehulan ja tallin ja toisaalta katoksen ja varaston välille. Pitää kuulema laittaa painetta sähköpostitse.

Ilmanvaihtoasiat on pyörineet mielessä, siihen liittyen kysyin Meriitti-hallilta toisenlaista kattotuoliratkaisua, sellaista, jossa katto voitaisiin jättää korkeaksi. Alapaarre-muutoksen hintavaikutus ei ollut mikään huima, joten tartutaan siihen, saadaan enemmän kuutioita talliin ja avarampaa tilaa Hepolaan. Näistä muutoksista tarvitaan sitten uudet kuvat. Lisäksi kuvia tarvitaan ilmanvaihdosta ja karsinaratkaisuista, niitä ei kuitenkaan tarvitse lähettää uudelleen lausuttavaksi eläinlääkärille. Täytyy paneutua niihin seuraavaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti