sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aurinkonpaistetta, räystäslautoja ja takapihagrillaus vol. 1

Sami aloitti Koivula-duunit tänään jo kasin jälkeen. Aamulla oli pakkasta, joten Sami teki Antonin huoneen kattoruoteet valmiiksi paneelia varten, ennen siirtymistä ulkohommiin. Ihana auringonpaiste helli siinä vaiheessa, kun me päästiin Antonin kanssa paikalle puolilta päivin. Lattia alkaa olla hyvässä mallissa, vaikka vielä viikkoja, ennen kuin pääsee väliseinähommiin. Oikeesti vähän harmittaa, että joutuu odottelulinjalle sisähommien edistämisen kanssa, vaikka eipä nuo hommat loppumaan pääse, mihin vain katsoo niin jotain kyllä löytyy :-))

Keittiötoimitus tulee kuitenkin jo 11.4. täytyy se sitten johonkin nurkkaan viritellä odottelemaan. Onneksi kosteiden tilojen seiniä voi aloitella. Ane kantoikin tänään iltapäivällä ekan lavallisen kahia sisään, me muut ei vielä ehditty siihen hommaan, mutta siitä se lähtee!

Siirretiin grilli takapihalle pressuhässäkästä, ja se saakin jäädä nyt sinne pitämään majaa. Ekat takapihagrillailut tehtiin Samin ja Antonin kanssa ihanassa auringonpaisteessa, ah - meidän takis! Ei väliä ettei tarjolla ollut suurta gourmeeta, hyvältä tuntui ja maistuikin.

Mönkkärikin pääsi taas vähän liikeelle, Ane ja Anton huviajeli ja Sami tasoitti vähän pihahiekkoja, jotka meinaa mössöytyä ihan tosissaan. Samin kanssa keikuttiin etupuolen räystäslautojen kimpussa ja laittoipa Sami paikalleen ekat etulyhteen otsalaudatkin, heti näyttää valmiimmalta. Anton keräsi reippasti lumen alta paljastuneita rikkoutuneiden kattotiilien palasia kasaan, hyvä apumies meillä! Kuvadokumentaatio jäi tänään vähän vähäiseksi, kun molemmat talon kamerat oli liikkeessä. All in all hyvä päivä!

ps. Höh, Sami tuli just kotiin ja kertoi, että maassa on taas lunta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti