Hyvin on kuitenkin homma hallussa vaikka se onkin otettu vähän lyhyemmän kaavan mukaan. Kuusi jäi tänä vuonna ulos vuokraseslonkimme takaterassille, mutta se on komea, omilta mailta kannettu ja kirkkain, osin vilkkuvin valoin valaistu. Ja haettiin me Lahden varastolta myös joulukoristeita ja kynttilät on palaneet iltojen ja vähän päivienkin ilona. Aatoksi päästään Jokkariin valmiiseen pöytään. Yritin mä Samia saada luopumaan jouluruoka-ajatuksestakin, kun ollaan melkeen me kaks vaan jotka sitä syö, mutta sitten iskä kertoi, että sillä on meille kinkku jonka paistavat ja kannettiin sitten sen keralle laatikoita.
Jihaa! Talli(en) luvat saapuivat toissapäivänä, eli nyt on mustaa valkoisella siitäkin, täydennyksiä tarvitaan niihinkin lupiin joitakin, mutta aika mukavalta tuntuu! Rehutilan osiointi täytyy tehdä tallilla ja autokatoksessa vaaditiin niin ikään jotain paloturvallisuusmuutoksia. Ai niin, mutta enhän mä ole tainnut muistaa täällä edes kertoa, mistä talli ja autokatosvarastot lopulta tilattiin? Ne tulevat Satakunnan suunnalta, Harjavallasta, toimittajalta nimeltä Meriitti-hallit. Elementtirakenteisista rakennuksista on kyse. Tulevat toimituksena pihaan ja kasaillaan ne sitten paikanpäällä, eli talkookutsuja tiedossa! Otettiin niihin samallatavalla leveä vaakapaneeli kuten talossa, kattoa ei saanut tiilisenä, mutta otettiin toivottavasti melko samankaltainen tummanpunainen kuin tulee talon tiilikatto olemaan. Kaikki rakennukset tulevat ulkoväriltään olemaan harmaita. Talliin tulee neljä boksia ja varuste- ja rehutilat, pieni on kaunista periaatteella mennään. Varastotarkoituksiin tulee kahden auton katos jossa on vajaa 30 neliötä lämmintä varastotilaa. Tallihan tulee alapihalle ja talo ja katos ylärinteelle. Pitää keksiä kuinka saan kartat kuvamuotoisiksi ja tehdä osio sellaiselle tiedolle tänne, ehkä.
Tänään oli Koivulan työmaalla taas talkookuhinaa kun kaivurikuskin rytmiryhmäksi kutsuma väki karautti Kerava-Tuusula akselilta Samin avuksi pohjan täyttöön. Eli valumuotit on poistettu ja tässä tunnelmia täytöistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti